Hyvä tapa lähteä liikkeelle, on sopia ilmainen tutustumiskäynti. Tunnin aikana voimme tutustua kiireettömästi ja kartoittaa tarkemmin toiveenne. Keskustellaan siitä miten voisimme olla avuksi, tueksi ja seuraksi.
OBS! Vi pratar också svenska.
Kotona asumista tukevat palvelut voimme suunnitella yhdessä, aina tarpeen mukaan. Mitä ikinä haluat kysyä, tarkentaa, puntaroida tai pohdiskella – ota yhteyttä matalalla kynnyksellä! Olemme täällä sinua varten. Soita 040 828 8500 tai laita viestiä toimisto@seuraavanhukselle.fi
Meidän toimintamme on syntynyt aidosta välittämisestä. Yrityksemme perustaja ei halua kerätä rahaa yrityksen osakkaille jaettavaksi. Tarjoamme apua ja tukea sekä seuraa edulliseen hintaan, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus käyttää näitä elämänlaatua ja arkea parantavia palveluitamme.
Yrityksemme perustaja Kari Ahonen on taustaltaan ja sydämeltään hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön kokenut konkari. Hän on ollut mukana monessa eri projektissa – ihan vain ja ainoastaan rakkaudesta lajiin.
Kari Ahonen on vapaaehtoistyönä tehnyt Viimeiseen mieheen – Till siste man -valokuvateoksen sotiemme veteraanien kunnioittamiseksi ja muistamiseksi. Teoksen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Teos on ollut pari kertaa esillä eduskunnassa ja kiertänyt ympäri Suomea.
Actio Magnum Seuraa vanhukselle
Y-tunnus 3335694-3
Tahkorinne 13
FI-02760 ESPOO
Puhelin: 040 828 8500
S-posti: toimisto@seuraavanhukselle.fi
Vanhusten kotipalvelu Seuraa Vanhukselle on henkilökohtainen avustaja, kiireetön seuralainen seniorille ja kuunteleva juttukaveri joka tuo elämäniloa, poistaa yksinäisyyttä, antaa säännöllisyyttä ja turvaa. Vanhusten kotipalvelu on kotitalousvähennyskelpoinen.